Tyhjät saappaat

Viime viikon perjantaina pidettiin Tampereella musiikkikirjastoaiheinen seminaari otsikolla "Intohimona musiikkikirjastot" (ks. ohjelma täältä). Erityisen tästä seminaarista teki se, että samalla osoitettiin kunnioitusta Heikki Poroilalle, joka on tehnyt pitkän ja ansiokkaan työuran Suomen musiikkikirjastojen hyväksi. Virallisesti työura päättyy eläkkeellejäämiseen nyt vappuna, mutta saa nähdä, malttaako innokkaana keskustelijana tunnettu Poroila pysytellä poissa Kirjastot.fi:n palstoilta.

Samassa seminaarissa Jyväskylän kaupunginkirjaston musiikkiosaston pitkäaikainen johtaja Kyösti Mäkelä sai Suomen kirjastoseuran Mikko Mäkelä -palkinnon. Tarkemmat perustelut palkinnolle voi lukea vaikkapa tästä uutisesta, ja voitte uskoa minua, kun sanon, että Kyösti sai ansionsa mukaan.

Tuo oheinen kirjankansikuvakin kertoo jo aika paljon. Poroila ja Mäkelä ovat yhdessä ja erikseen olleet merkittäviä hahmoja Suomen musiikkikirjastotyön pelisääntöjen luomisessa. Minkälainen lie musiikkikirjastojen asema Suomessa, jos näitä herroja ei olisi ollut.

Eivät he toki yksinään ole tätä työtä tehneet. Nostetaan nyt esiin vaikkapa Tampereen pääkirjaston musiikkiosaston edellinen johtaja Pirjo Hakuni, joka hänkin sai samaisen Mikko Mäkelä -tunnustuksen muutama vuosi sitten, erittäin hyvin perustein. Kuitenkin kun Poroilan ja K. Mäkelän eläkkeelle jäämiset osuvat samaan vuoteen, tulee väistämättä tunne pöydän putsaavasta sukupolven vaihdoksesta. Kaikki se hiljainen tieto, mitä näiden kirjastomiesten mukana siirtyy pois kirjastosta...

Onneksi uusia hyviä musiikkikirjastomiehiä ja -naisia on remmissä (musiikkikirjastohommissa muuten on yllättävän paljon miehiä, sukupuolijakoprosentit ovat melkein kuin kirjastoautoissa), ja Poroilan ja Mäkelän luomalle pohjalle on hyvä rakentaa. Siksi voimme suhteellisen hyvillä mielin kiittää kaikesta ja toivottaa nautinnollisia eläkepäiviä näille herroille.

Huono päivä

Kirjastotyö on hyvin usein oikein mukavaa, mutta väistämättä joskus tulee huono päivä. Siksi olisi epärehellistä tehdä lauluja vain kirjastomiesten huippuhetkistä. Näin päädyttiin kappaleeseen nimeltä Juu juu juu.

Laulun sanoitusta varten todellisuutta piti kuitenkin hieman värittää. Ainakaan minun kohdalleni kirjastotyöuralla ei ole sattunut epärealistis-utopistisia esimiehiä. Ehkä laulun minällä on itsellään epärealistinen käsitys työelämästä?

Oheinen kuva on Juu juu juu -biisin videosta, joka tallennettiin Jyväskylässä Yleisten kirjastojen neuvoston kevätkokouksen iltajuhlassa 16.4.2015. Esitystämme komppaava iloinen puheensorina tulee siis siitä, kun joukko kirjastoesimiehiä (lähinnä -naisia, tietenkin) nauttii iltapalasta ja toistensa seurasta eivätkä anna bändin suuremmin häiritä.

Moinen heille suotakoon: tässä vaiheessa päivää oli jo aikakin ottaa vähän rennommin. Kevätkokouksen ohjelma näyttää aika tuhdilta paketilta. Kovin lennokkaita visioita ei sieltä minun silmiini pomppaa. Aika arkista ja käytännönläheistä pikemminkin, ja ehkä hyvä niin.

Kirjastomiehet kiittää YKN:n järjestäjiä keikkamahdollisuudesta ja yleisöä mielenkiinnosta (sillä rehellisyyden nimissä pakko myöntää, että selkeästi siellä kuunneltiin bändiäkin). Ja ruokaakin saatiin! Vrt. tanssimuusikot. Loppujen lopuksi ei siis huono päivä ollenkaan.