Kirjastolaululevyt, osa 2

Kirjastomiehet-yhtyellä on itseään pidempi historia. Rehellisesti sanottuna yhtyeemme on suoraa jatkumoa Arin aikaisemmalle Lainastolasset-yhtyeelle.

Lainastolassejen ("Lainastolassien" tuo mieleen kirjastokoirat) live-esiintymisistä ei taida olla ääni- tai videotallenteita, vaan vielä parempaa: studioäänite. Levy ei kylläkään ole pituudella pilattu: neljän kappaleen CD:tä voinee pitää EP-levynä.

Kätevästi levyn takakanteen valmiiksi painettujen luettelointitietojen mukaan kappaleiden tyylilajit ovat balladi, urban blues, tango ja funk. Siis jokainen kappale edustaa eri musiikkityyliä, vaikkakaan ei ehkä kovin puhtaasti asiasanamääritelmien mukaisesti. Puhdasoppisuudella tai sen puutteella ei ole kuitenkaan mitään väliä, jos biisit ovat hyviä. Nämä ovat.

Oma suosikkini levyn kappaleista on verevä Kirjastoautoblues. Arin sähkökitara parkuu ja vonkuu, kun kuntapäättäjä saa puheillaan kuolonkellot soimaan kirjastoautokuskin päässä.

On myönnettävä, että en ihan ensikuuntelulla ymmärtänyt tämän levyn ansioita. Ensimmäisen kerran kuulin näitä biisejä kirjaston pikkujouluissa Arin sooloesityksinä, mies ja kitara -tyyppisesti. Silloin biisit kuulostivat mahtavilta ja hankin levyn käsiini. Ehkä odotukset olivat liian korkealla ja siksi levyllä kappaleet kuulostivat ensiksi vähän valjuilta, kelvollisista bänditoteutuksista huolimatta.

Myöhemmillä kuuntelukerroilla suhtautumiseni on muuttunut, sillä kyllähän tämä on paras kuulemani kirjastolaululevy! (Eihän niitä montaa ole ja en ehkä ole täysin puolueeton arvioija, mutta kuitenkin...) Silti on myönnettävä, että nämä biisit ovat parhaimmillaan kirjaston henkilökunnan pikkujouluissa, koska silloin kohderyhmä on oikea ja oikeassa mielentilassa.

Kannattaa siis kuunnella, lainaa kirjastosta kotiin tai kuuntele kirjastossa! Levyä on nimittäin kirjastoissa hyvin saatavilla, koska kirjastoaiheinen levy meni hyvin kaupaksi lähes kaikkiin Suomen kirjastoihin ja harva on raaskinut levyä kirjaston kokoelmista poistaakaan. Keski-kirjastoissa levyä on saatavilla näin.

Ohessa maistiaisena Kirjastomiesten versio levyn nimikappaleesta Kirjastorakkautta.

Kirjastolaululevyt, osa 1: Hyllyjen välissä hiljaa

Kirjastomiehet-yhtyeen ääneenkin lausuttuna haaveena on ollut levyttäminen. Kuten jo aiemmin totesin, kirjastoaiheisia kappaleita on levytetty ennenkin. Pelkästään kirjastolauluista koostuvia levytyksiä ei kuitenkaan kovin montaa ole ja yksi albumi nousee ylitse muiden: Hyllyjen välissä hiljaa (1993).

Suomen kirjastoseura päätti juhlistaa Suomen yleisten kirjastojen 200-vuotista historiaa julkaisemalla levyllisen uutta kirjastomusiikkia. Projektiin saatiin mukaan yllättävänkin vakuuttava ja nimivahva porukka. Myöskään tuotannollisessa puolessa ei ole huomautettavaa: eri esittäjistä huolimatta levystä muodostuu kokonaisuus, ja housebändi soittaa hyvin (silloin kun sitä tarvitaan).

Tämä on erityisesti laulaja-lauluntekijöiden levy, folkkiin päin kallellaan. Yleissävy on humoristinen, ei sentään ratkihauska eikä missään nimessä saarnaava. Pönötyksestä (lähes) vapaan tunnelman ja akustissävyisten sovitusten ansiosta kappaleet ovat kestäneet hyvin aikaa.

Nimikappaleen kirjaston työntekijän ja asiakkaan herkästä romanssista laulaa Tuula Amberla. Laulun tekstissä on minäkertoja, mikä onkin sopivaa, sillä Amberla on siviiliammatiltaan kirjastonhoitaja. Ehkä tästä syystä hän saa esittää levyllä toisenkin kappaleen. Waltarin kohdalla -kappaleessa tosin minäkertoja on asiakas, jolla tuntuu olevan hieman samanlaisia elämänhallinnan ongelmia kuin Kirjastomiesten Juhlalaulu 2013 -kappaleen päähenkilöllä.

Useammassakin laulussa ylistetään lukemisen nautintoa. Esimerkiksi Pentti Rasinkangas Ohilyönteineen laulaa rosvojoukosta, joka murtautuu vahingossa kirjastoon ja rosvot päätyvät perustamaan oman lukupiirin. Hyllyt täynnä aarteita on hyvin tyypillinen PR&O:n kappale, eli pirteän hilpeä ralli.

Huumoriltaan rohkein levyn kappaleista lienee Kunnollinen kunnallinen kirjastojenkka. Tässä Kaj Chydeniuksen säveltämässä kappaleessa on Marja-Leena Mikkolan yllättävänkin sapekkaan sarkastinen sanoitus. Kuvitteellisen (toivottavasti) kuntapäättäjän minä-muotoinen vuodatus katkeaa toistuvasti fraasiin "Minua se aika lailla kismittää!" Päättäjän suusta tulee tämmöisiä sammakoita:

Kirjasto on avohoidon ilmaisvaltakunta

Sosiaalipummit nukkuu siellä päiväunta

(...)

Tuon nyt osaa hoitaa vaikka minkälainen houkka

Työllistetty työtön taikka joku lukutoukka

M.A. Numminen kantaa kortensa kekoon tyypilliseen tyyliinsä kappaleella Kirjasto ja sivistys. Vakavan asiapitoinen teksti Nummisen selkeästi artikuloimana ja puolentoista minuutin mittaisena rock-sovituksena saa aikaan humoristisen vaikutelman. Kuitenkin esityksestä irrotettuna teksti on yllättävän vakava. Sanoitus on kansivihkon mukaan Nummisen omaa tuotantoa. Vahvoja sanoja ja näkemyksiä:

On info muilta; data taas on koneesta tuotettua.

 Mutta tosi tieto onkin itse ajateltua.

(...)

Kirjastossa kaikki ovat täysin tasa-arvoisia.

Siksi niiden täytyy olla kaikille maksuttomia.

Kirjasto ei saakaaan olla päättäjien lieassa.

Kansalaisten vapaus on Kriittisyyden miekassa.

Levyn onnistunein kappale minun mielestäni on Mikko Perkoilan Kovaa peliä kirjastossa. Laulun minä on wannabe-Marlowe ja olevinaan keskellä kovaksikeitettyä rikostarinaa. Raymond Chandler -höyryinen kappale on tunnelmallinen ja kasvaa hienosti.

Kirjasto on siinä... taas on heikommasta päästä. Levyn päättävä kappale kärsii menneiden vuosien tietoiskutyyppisestä kankeudesta: "murkusta muoriin ja vauvasta vaariin kirjasto palvelee". On siinä hyvääkin, ainakin ajatus siitä, miten kirjasto on enemmän tekoja kuin paikka. Laulussa toistellaan: "ei pelkkä iso talo meille yksinään vielä kirjastoa tee". Hauskaa tässä on se, että toisena sanoittajana toiminut Tuula Haavisto on tällä hetkellä Helsingin kirjastotoimenjohtaja ja vetää Keskustakirjasto-projektia, jonka tuloksena Töölönlahden rannalle nousee maailman hienoin kirjasto. Mutta silti kirjasto on jotain muutakin kuin iso ja hieno kirjastorakennus? No, niinhän se on, aina vain enemmän laajenevan digitalisaation myötä.

Kaiken kaikkiaan: Hyllyjen välissä hiljaa -levy oli hieno keksintö yleisten kirjastojen merkkivuoden juhlistukseksi ja lopputulos kestää edelleen kriittisenkin kuuntelun. Olisi mukava ajatella, että tämä levy voisi viihdyttää ketä tahansa, siis muitakin kuin vain kirjastolaisia. Valitettavasti näin tuskin on, sillä on vaikea uskoa, että kovin moni ei-kirjaston-työntekijä suostuisi kuuntelemaan tätä levyä edes yhtä kertaa läpi. Tämä sama koskee jotakuinkin kaikkia instituution tai ammattiryhmän ympärille koottuja teemalevyjä, eikä se tarkoita, että levyt olisivat huonoja.

Onko siis mitään mieltä tehdä kirjastolaululevyjä? Jos näin hyvin tehty levy jää näin pienen joukon huviksi, niin onko Kirjastomiehillä mitään mahdollisuuksia oman levyn suhteen? Vai onko levyttäminen itseisarvo? Näitä kysymyksiä jäämme pohtimaan. Sillä aikaa voitte katsoa täältä, miten Katriina Honkanen esittää Matka Charlien kanssa -kappaleen livenä.

Hyllyjen välissä hiljaa -levyn tiedot Suomen kansallisdiskografia Violassa.

Tyhjät saappaat

Viime viikon perjantaina pidettiin Tampereella musiikkikirjastoaiheinen seminaari otsikolla "Intohimona musiikkikirjastot" (ks. ohjelma täältä). Erityisen tästä seminaarista teki se, että samalla osoitettiin kunnioitusta Heikki Poroilalle, joka on tehnyt pitkän ja ansiokkaan työuran Suomen musiikkikirjastojen hyväksi. Virallisesti työura päättyy eläkkeellejäämiseen nyt vappuna, mutta saa nähdä, malttaako innokkaana keskustelijana tunnettu Poroila pysytellä poissa Kirjastot.fi:n palstoilta.

Samassa seminaarissa Jyväskylän kaupunginkirjaston musiikkiosaston pitkäaikainen johtaja Kyösti Mäkelä sai Suomen kirjastoseuran Mikko Mäkelä -palkinnon. Tarkemmat perustelut palkinnolle voi lukea vaikkapa tästä uutisesta, ja voitte uskoa minua, kun sanon, että Kyösti sai ansionsa mukaan.

Tuo oheinen kirjankansikuvakin kertoo jo aika paljon. Poroila ja Mäkelä ovat yhdessä ja erikseen olleet merkittäviä hahmoja Suomen musiikkikirjastotyön pelisääntöjen luomisessa. Minkälainen lie musiikkikirjastojen asema Suomessa, jos näitä herroja ei olisi ollut.

Eivät he toki yksinään ole tätä työtä tehneet. Nostetaan nyt esiin vaikkapa Tampereen pääkirjaston musiikkiosaston edellinen johtaja Pirjo Hakuni, joka hänkin sai samaisen Mikko Mäkelä -tunnustuksen muutama vuosi sitten, erittäin hyvin perustein. Kuitenkin kun Poroilan ja K. Mäkelän eläkkeelle jäämiset osuvat samaan vuoteen, tulee väistämättä tunne pöydän putsaavasta sukupolven vaihdoksesta. Kaikki se hiljainen tieto, mitä näiden kirjastomiesten mukana siirtyy pois kirjastosta...

Onneksi uusia hyviä musiikkikirjastomiehiä ja -naisia on remmissä (musiikkikirjastohommissa muuten on yllättävän paljon miehiä, sukupuolijakoprosentit ovat melkein kuin kirjastoautoissa), ja Poroilan ja Mäkelän luomalle pohjalle on hyvä rakentaa. Siksi voimme suhteellisen hyvillä mielin kiittää kaikesta ja toivottaa nautinnollisia eläkepäiviä näille herroille.

Huono päivä

Kirjastotyö on hyvin usein oikein mukavaa, mutta väistämättä joskus tulee huono päivä. Siksi olisi epärehellistä tehdä lauluja vain kirjastomiesten huippuhetkistä. Näin päädyttiin kappaleeseen nimeltä Juu juu juu.

Laulun sanoitusta varten todellisuutta piti kuitenkin hieman värittää. Ainakaan minun kohdalleni kirjastotyöuralla ei ole sattunut epärealistis-utopistisia esimiehiä. Ehkä laulun minällä on itsellään epärealistinen käsitys työelämästä?

Oheinen kuva on Juu juu juu -biisin videosta, joka tallennettiin Jyväskylässä Yleisten kirjastojen neuvoston kevätkokouksen iltajuhlassa 16.4.2015. Esitystämme komppaava iloinen puheensorina tulee siis siitä, kun joukko kirjastoesimiehiä (lähinnä -naisia, tietenkin) nauttii iltapalasta ja toistensa seurasta eivätkä anna bändin suuremmin häiritä.

Moinen heille suotakoon: tässä vaiheessa päivää oli jo aikakin ottaa vähän rennommin. Kevätkokouksen ohjelma näyttää aika tuhdilta paketilta. Kovin lennokkaita visioita ei sieltä minun silmiini pomppaa. Aika arkista ja käytännönläheistä pikemminkin, ja ehkä hyvä niin.

Kirjastomiehet kiittää YKN:n järjestäjiä keikkamahdollisuudesta ja yleisöä mielenkiinnosta (sillä rehellisyyden nimissä pakko myöntää, että selkeästi siellä kuunneltiin bändiäkin). Ja ruokaakin saatiin! Vrt. tanssimuusikot. Loppujen lopuksi ei siis huono päivä ollenkaan.

Musiikkikirjastomiehen blues

Joka härillä ajaa, se häristä puhuu, sanotaan. Edellisessä blogauksessa aiheena olivat Arin härät eli kirjastoautotyö. Allekirjoittaneen työtehtävissä taas painottuu musiikkikirjastoasiat. Niissä sitä vasta puhumista riittääkin (eri asia on, ketä kiinnostaa kuunnella).

Minä olen musiikkikirjastoasioista kirjoittanutkin aika paljon, nimittäin pidin parin vuoden ajan aihetta käsittelevää blogia Tänään palautetut levyt. Sen blogin päivittämisen lopetin (ainakin toistaiseksi) äskettäin, kun rupesi tuntumaan, että olennaisimmat pointit tuli jo sanottua. Mutta voisihan näistä asioita myös laulaa?

Alla olevasta videosta voit kuunnella, kuinka musiikkikirjastomiehen ammatillinen itsevarmuus horjuu laskevien musiikkitallenteiden lainalukujen takia. Annille ja Kerkolle erityiskiitokset sana- ja sävellainoista.

Video on kuvattu Jyväskylän kirjamessuilla 22.3.2015, mikä ei tallennusteknisesti ole ideaalitilanne. Arin hieno kitarasoolo jää pahasti messuhumun alle, mutta käyttäkää silmiänne ja kuvitelkaa loput.

Kirjastoauto: kirjastomiesten varma lymypaikka

Kirjastoautot ovat perinteisesti olleet kirjastomiesten valtakuntaa. Autohenkilökunnassa on toki naisiakin, myös kuskeina, mutta miesten prosentuaalinen osuus on kirjastoauto-osastoilla aivan toisissa lukemissa kuin ns. kivijalkakirjastoissa.

Siellä se Arikin päristelee pitkin poikin Jyvässeutua, koululta toiselle ja pysäkiltä pysäkille. Se innoitti häntä tekemään tällaisen kappaleen:



Tämäkin kappale on mahdollista kuulla livenä ensi sunnuntaina Jyväskylän kirjamessuilla. Kirjastomiehet esiintyvät Jyväskylän kaupungin messuosastolla klo 14.00 alkaen. Katso koko messuohjelma täältä.

Tästä se lähti

Juhlalaulu 2013 -niminen kappale on Kirjastomiehet-yhtyeen ensimmäinen julkisesti esitetty kappale. Se laadittiin Jyväskylän kaupunginkirjaston 150-vuotisjuhlia varten, kirjastotoimenjohtajamme pyynnöstä. Hän tiesi Arilla olevan kokemusta kirjastolaulujen laadinnasta Lainastolasset-yhtyeessä. Ari taas pyysi minut avuksi, koska olimme soitelleet ja kehitelleet lauluja yhdessä ennenkin.

Arilla oli muutama kappaleaihio, joista lähdimme yhdessä työstämään valmiimpia biisejä. Ajatus juhlavasta juhlalaulusta tuntui hieman vaikealta: niin hieno asia kuin kirjasto onkin, kovin ylistävä teksti tuntuisi jotenkin epäaidolta ja ainakin minun suuhuni sopimattomalta. Niinpä kun yksi Arin aihioista alkoi sanoilla

Kaupunginkirjastoon matkaa teen

Kirjan lainaamaan mennä vois

Uutuushyllylle suoraan meen

Hyvä kirja nyt lohdun sois

minä innostuin tarttumaan tarinan päästä kiinni. Miksi tämä kertoja tarvitsee lohdutusta? Ettei vaan olisi tullut siipeen ihmissuhdepuolella? Auttaisiko omatekoinen taideterapia?

Kirjaston yksi hienoimpia puolia on se, että kynnys on matala. Kirjastossa saa olla rauhassa sellainen kuin on. Kirjastoon saa tulla kuka tahansa ja viettää siellä aikaa ilmaiseksi. Älä siis anna juhlalaulumme hieman surumielisen ja arkisen ulkokuoren hämätä: aina ei mene hyvin, mutta silloinkin voi mennä kirjastoon. Se jos mikä tekee arjesta juhlaa!

Tehtäisiinkö vielä pari kirjastobiisiä?

Kirjastomiehet-yhtyeemme taiteellinen linja on selkeä: teemme kirjastoaiheisia kappaleita. Vakaasti uskomme, että maailmaan mahtuu vielä muutama kirjastobiisi. Itse asiassa kirjaston työntekijöiden näkökulmasta kerrottuja kappaleita ei niin paljon olekaan. On kokonaan eri asia, onko sellaisille kysyntää. On tai ei, jatkamme valitsemallamme linjalla. Ainakin kollegat yleensä nauravat ihan oikeissa kohdissa.

Suomenkielisistä kirjastoaiheisista kappaleista on kattavan tuntuinen listaus Kirjastot.fin sivulla. Askartelin sen Spotify-soittolistamuotoon, eli tuosta alapuolella olevasta upokkeesta pääset kuuntelemaan kirjastobiisejä. Tältä soittolistalta tosin puuttuu hyvin monta olennaista kappaletta tai oikeastaan kokonaisia levyjä, sillä kaikkea musiikkiahan ei Spotifyssa ole. Esimerkiksi Kirjastoseuran julkaiseman Hyllyjen välissä hiljaa -levyn kappaleita halajavan kannattaa suunnata kirjastoon, sillä muualta tuota levyä lienee lähes mahdotonta saada. (Tarharyhmän ja M.A.Nummisen kipaleet tuolta albumilta tosin löytyivät Spotifysta muilta kokoelmilta.)

Suomen kirjastomielisin sanoittaja lienee Heikki Salo, sillä Miljoonasateelta on tuolla listalla kolme biisiä. Onkohan hänelle myönnetty jo jonkinlainen tunnustus näistä ansioistaan?