Arilla oli muutama kappaleaihio, joista lähdimme yhdessä työstämään valmiimpia biisejä. Ajatus juhlavasta juhlalaulusta tuntui hieman vaikealta: niin hieno asia kuin kirjasto onkin, kovin ylistävä teksti tuntuisi jotenkin epäaidolta ja ainakin minun suuhuni sopimattomalta. Niinpä kun yksi Arin aihioista alkoi sanoilla
Kaupunginkirjastoon matkaa teen
Kirjan lainaamaan mennä vois
Uutuushyllylle suoraan meen
Hyvä kirja nyt lohdun sois
minä innostuin tarttumaan tarinan päästä kiinni. Miksi tämä kertoja tarvitsee lohdutusta? Ettei vaan olisi tullut siipeen ihmissuhdepuolella? Auttaisiko omatekoinen taideterapia?Kirjaston yksi hienoimpia puolia on se, että kynnys on matala. Kirjastossa saa olla rauhassa sellainen kuin on. Kirjastoon saa tulla kuka tahansa ja viettää siellä aikaa ilmaiseksi. Älä siis anna juhlalaulumme hieman surumielisen ja arkisen ulkokuoren hämätä: aina ei mene hyvin, mutta silloinkin voi mennä kirjastoon. Se jos mikä tekee arjesta juhlaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti